torstai 5. toukokuuta 2011

Road trip, osa 3

Mount Isassa kaytiin katsomassa suomalaista kirkkoa, kaveltiin siina pihalla jonkin aikaa ja sitten viereisesta talosta nainen tuli sanomaan ettei kirkko ole auki ja pappi asuu muualla. Sunnuntaina olisi vasta ollut tapahtumaa siella. Ei se nainen osannut kertoa etta missa olisi suomi taloa tai seuraa.

Paiva 9

Aamulla herattiin aikaisin matkaan. Meidan leiriytymis naapureilta oltiin kuultu paikasta nimelta Porcupine Gorge National Park. Koska tama oli meidan matkan varrella paatettiin ajaa sinne. Jenna aloitti aamulla ajamisen ja muutaman tunnin paasta Juuso tuli kuskiksi.
National parkkiin saavuttiin hyvissa ajoin ja paatettiin jaada sinne leirinta alueelle yoksi. Yopyminen maksoi 10 dollaria yhteensa. Tama oli aika erikoinen leirinta alue, koska itse taytimme saapumiskaavakkeen, jonne laitettiin rahat ja kirjekuoressa lokerikkoon, siinta lappu auton ikkunaan.
Lahdettiin tekemaan kavelymatka joka oli yhteen suuntaan pituudeltaan kilometrin. Ei se haitannut, mutta takaisin pain tultiin kirjaimellisesti kilometri portaita. Nakymat oli ihan hienot, mutta odotettiin hienompia.
Illalla istuskeltiin ulkona ja bongailtiin sellaisia tahdenlentoja mita ei olla koskaan nahty! Niin mahtavia!

Paiva 10

Aamulla taas matkaan. Ajettiin Townsvilleen ja kaytiin kaupasta ostamassa meille pari paasiaismunaa. :)
Vahan jalkeen Townsvillen loydettiin sattumalta ilmainen leirinta-alue, jonne sitten paatettiin jaada yoksi. Ilmaiset leirinta-alueet on aina mukavia. Tama paiva meni oikestaan vain ajamiseen, seka ruuantekemiseen illalla. Pari hassua alkomaholi juomaa otettiin matkan loppusuoran kunniaksi.

Paiva 11

Koska oltiin ennenkin ajettu tata tieta (ensimmainen road trip) niin oli kylla hurja katsella miten tutut maisemat olivat muuttuneet syklonin jaljita, kylla se hieman hiljaiseksi pisti.
Ajettiin Tullyyn lapi, ne niin tutuksi tulleet maisemat ja rakennukset...osasta taloista katto lahtenyt ja osa ihan maan tasalla. Ei nayttanyt enaa samalta. Kaytiin katsomassa meidan vaha asumispaikka, siella oli vain pahvit ikkunoissa.
Athertoniin saavuttiin ihan hyvissa ajoin. Kaytiin kiertelemassa ja katsomassa olisiko minkaanlaisia tyopaikkoja missaan. Athertonista loydettiin tyohostelli, mutta tyohostellin hinta oli jotakin niin jaatavaa. Mentiin leirinta-alueelle ja ilta meni siina tyopaikkojen mahdollisuuksia tutkaillessa. Huomattiin etta Athertonin asumiskustannukset on tosi korkeat, joten paatettiin etta seuraavana paivana lahdetaan Mareebaan, joka on aika lahella.
Illalla mietiskeltiin etta nyt on suurimmat reissut Australian osalta tehty, nahty ollaan paljon ja koettu myos.
Viela on kuitenkin paljon suunnitelmia mita taytyy tehda!

Matkan kokonais saldona 5300 ja muutama hassu kilometri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti