sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Australia Day

Eilen juhlittiin Australia-päivää mikä onkin meille toinen kerta kun juhliaan kyseistä päivää täällä päin palloa. Ensimmäisellä kerralla juhlittiin Murray Falls vesiputouksilla vuonna 2011, jonka postaus löytyykin tästä

Australia-päivä on Australian kansallispäivä sekä yleinen vapaapäivä samalla. Australia-päivänä on tapana kokoontua perheen ja ystävien kanssa puistoihin grillaamaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta. 
Meilläkin oli alunperin tarkoituksena lähteä muutamien kavereiden kanssa grillailemaan ja kiertämään keskustaa, jossa olikin ilmaisia tapahtumia päivän johdosta. Tilanteet kuitenkin muuttuvat ja kävi niin, että pari kaveria joutuikin menemään töihin ja osa muutti suunnitelmiaan. 
Lähdimme sitten liikenteeseen meidän uusien kämppisten ja toisen näistä siskon kanssa. Ruotsalainen pariskunta, joka saapui tänne talolle alkuviikosta.
Menimme ensin Hyde Parkiin, jossa oli Rekorderling siideri merkin teltta ja valikoimissa useampiakin siidereitä. Jenna varsinkin oli aivan innoissaan, kun täältä ei tosiaan saa siideriä kuin ihan paria eri merkkiä ja yllättäen ne kaikki ovat vain omenan makuisia. 


Myöhemmin siirryimme Darling Harbour:iin, jossa oli tarkoitus kello yhdeksältä illalla olla ilotulitus päivän kunniaksi. Ihmisiä oli aivan tajuttoman paljon pakkautunut sinne jo hyvissä ajoin. Onneksi saimme itsellemme vielä ihan hyvät paikat ja näimmekin todella hyvin koko ilotulitus shown.
Ennen ilotulitusta vedessä kierteli erilaisia laivoja ja veneitä.






Ilotulitus oli jälleen aivan mahtava! Showhun kuului ilotulitteiden lisäksi erilaisia valoja sekä musiikkia. Oli kyllä hienoa katseltavaa ja todella taitavasti tehty show! 

Ilotulituksen jälkeen meidän oli tarkoitus nähdä suomalainen ystävämme Julia, sekä hänen kämppiksiään joihin tutustuttiin kun oltiin heillä viettämässä iltaa yhtenä viikonloppuna. Ei kuitenkaan saatu yhteyttä Juliaan, joten lähdettiin sitten ruotsalaisten kanssa jatkamaan iltaa.  Huomattiin kuitenkin, että heillä oli hieman eri näkemykset juhlimisesta kuin meillä, joten vähin äänin jätettiin kyseinen seurua ja jatkettiin illan juhlintaa paremmassa seurassa, eli ihan kahdestaan. :D

Myöhemmin matkalla kotiinpäin törmättiin vanhoihin tuttuihimme eli opossumeihin. Olivat aika tuttavallisia ja koittivat tulla iholle, mutta tälläkertaa vältyttiin pinteestä! :)





Tänään on satanut koko päivän, joka on todella sääli. Huomenna on vielä yleinen vapaapäivä, joten töitä ei ole kummallakaan. Tänään olisi siis ollut ihan mukava lähteä ulos tekemään kaikkea, mutta sateinen ilma ei paljoa houkuta. Tämä päivä ollaankin kulutettu elokuvia katselemalla. Ihan kiva näinkin joskus. 


perjantai 18. tammikuuta 2013

Kuuma, kuumempi, KUUMIN

Tänään tuli vakava varoitus ennätyksellisistä hellelukemista. Lukemat tänään tarkasti 45.8, joka rikkoi edellisen helle ennätyksen Sydneyssä vuodelta 1939, joka oli vain puoli astetta matalampi.
Jennan työpaikalla lukemat nousi hallissa jopa 47 asteeseen.
Kuumuus tekee olosta todella huonon. Ulkona ei pysty hengittämään kunnolla, tai pystyy jos tykkää kuuman ilman hengittämisestä. Kaikin puolin olot ovat huonot. Tämän lisäksi varoitukset kovista tuulista tulivat myös tänään. Tuuleminen alkoi jokin aika sitten ja vaikuttaa melko voimakkaalta. Olisi tuullut edes päivällä, niin olisi ollut hieman helpompi olla. Päivällä ei paljon tuulesta ollut tietoa!
Kello on nyt puoli yhdeksän illalla ja ulkona on vielä 30 astetta lämmintä, ei taideta ensiyönäkään saada kunnon yöunia tässä kuumuudessa.



Jenna on nyt työskennellyt uudessa työpaikassa nyt kolme päivää ja tykkää kovasti. Aamuherätykset ovat vielä se pahin paikka, sillä joka aamu täytyy herätä puoli viideltä eikä illalla aikaisin nukkumisesta vielä tule mitään. Jennan nimi on nyt lisätty työvuorolistoihin sekä annettu koodit joilla pääsee työpaikalle aamuisin ja poistumaan iltasin. Eiköhän tämä ole ihan hyvä merkki, että töitä taitaa ihan hyvin olla tiedossa. :)
Tänään kotimatka Jennalla kesti kaksi tuntia normaalia pidempään kuumuuden takia. Juna ei liikkunut alkuun mihinkään reiluun tuntiin, kuumuudesta johtuen jokin osa junasta oli ylikuumentunut. Kuumat tunteet oli myös täpötäydessä junassa odotella.

Eipä Juusollakaan sen helpompaa töissä ollut näillä helteillä. Lisäksi Juuso on salilla treenannut jalkalihaksensa siihen kuntoon, ettei pääse edes portaita ylös saati alaspäin kulkemaan. Olikohan vähän liian voimakas aloitus salilla käymiseen...nääh! :D

Patricialle suuri kiitos salmiakin ja lakritsin makuisesta lahjasta meille tänne kauas. Oli aivan ihana yllätys kun tultiin rankan päivän jälkeen kotiin ja huomattiin, että meille on lahja odottamassa! Kiitos! :)


Loppuun vielä kuvakaappaus iltalehden nettisivuilta, josta näkee aika hyvin millaiset lämpöerot ovat Australian ja Suomen välillä tällähetkellä.


tiistai 15. tammikuuta 2013

Kuumia hetkiä

Aika menee todella nopeasti ja taas huomaa, ettei tänne ole kuulumisia kerennyt päivittelemään. Aika on mennyt töissä sekä salilla, mihin liityttiin viime viikolla. Pitkästä aikaa pääsee salille ja kyllä on mukava mennä liikkumaan sisätiloihin missä ilmastointi! Ulkona on ollut tukahduttavan kuumia päiviä nyt lähiaikoina. Yölläkin on todella vaikea saada nukutuksi, kun lämpöä on ollut yli 20 astetta, siis yölläkin. Päivällä on tukalan kuuma, jopa varjossa. Niinä päivinä kun ei edes tuule on yhtä tuskaa, varsinkin jos on töissä varastolla, jossa ilmastointi ei toimi. Kokemusta on!


Juuso pääsi viime viikolla jälleen parempiin hommiin ja sai hyvän työpaikan, ainakin kahdeksi kuukaudeksi on näillä näkymin luvattu töitä olevan. Työ on suuressa asutralialaisessa firmassa josta lähetetään hammaslääkäri tarvikkeita tuoleista porakoneen osiin ympäri Australiaa. Kyllä helpottaa nyt kun tietää, että voi työskennellä samassa paikassa, eikä joka viikko tarvitse vaihtaa paikkaa ja jännittää moneksiko päiväksi on töitä tiedossa. Työkin on helppoa.

Jenna työskenteli viimeemmäksi aurinkolasitehtaalla, jossa viimeinen työpäivä oli eilen maanantaina. Tänään kuitenkin meidän agentti soitteli, että huomiseksi on uusi työpaikka jo tiedossa. Ollaan kylä hurmattu agentti hyvin, kovasti kehuu meitä molempia ja hyvin tuntuu töitä kuitenkin tulevan. 
Jenna kuuli edellisessä työpaikassaan, että yhen työkaverin veli sekä kaksi kaveria ovat koittaneet saman firman kautta etsiä töitä nyt reilun kuukauden, eivätkä ole mitään saaneet, kun meillä taas hommia tuntuu tulevan aina parempia. 
Huomenna Jenna menee töihin kello 6.30 aamulla ja kotonta täytyykin lähteä jo kello 5.00, sen verran kaukana työpaikka on, mutta vaikuttaa ihan lupaavalta. Työ on internet tilausten keräilyä sekä näiden pakkaamista.

Liityttiin tosiaan viime viikolla kuntosalille. Ollaan pitkään jo mietitty, että joko liityttäisiin ja vihdoin viime viikolla tehtiin sitten päätös ja hyvä näin. Liittymisen mukana saatiin molemmat personal trainer tunnit ilmaiseksi, sekä reput ja pyyhkeet. Nyt on innostustakin käydä salilla kun ei ole hetkeen päässyt. Jospa sitä energiaakin saisi vähän enemmän viikoille työpäivien jälkeen.

Käytiin Bondi beachilla jälleen jokin aika sitten kun näitä kuumia päiviä tosiaan on riittänyt. Ihmisiä oli kyllä aivan älyttömän paljon liikkeellä! Tuntuu, että Bondi beach on aina täynnä kun sinne menee. Meillä olisi monta muutakin rantaa käymättä läpi, mutta bondille on vain niin helppo lähteä. 

Ei oltu ainoat auringonpalvojat liikkeellä.

Samaan aikaan rannalla oli meneillään Bondi Rescue tv-sarjan kuvaukset.
Nyt on uutisissa ollut paljon juttua Australian metsäpaloista. Lämpötilat tosiaan korkeat ja muuta mukavaa. Tällä hetkellä odotellaan käykö niin, että ruuan hinnat lähtevät nousuun, niinkuin kävi meidän viime reissun aikana muun muassa tulvien aikana sekä syklonin jälkeen. Uutisissa aiheesta puhuttiinkin ja vielä ei osata varmuudella sanoa mitä tulee asian suhteen käymään. Toivotaan, ettei nyt kamalasti ainakaan nousisi, muutenkin on jo niin kallista! Samalla oli myös juttua, että ne tuotteet joiden kausi ei ole nyt ja ovat siis hieman kalliimpia, niin voi olla että näiden hinta taas hieman putoaa. Tätä toivotaan! Saa nähdä mitä käy. 

Tällä hetkellä viihdytään hyvin Sydneyssä ja nyt kun työ asiatkin tuntuu olevan ihan hyvin, niin kyllä me vielä tänne jäädään. Paljon on tekemistä ja näkemistä, tunteja pitäisi vain saada vuorokauteen enemmän. :)

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uusivuosi 2013



Uuden vuoden aattona olimme töissä kello 8-16. Edellisenä yönä nukuimme 4-5 tuntia, joten aamulla olo oli aika bussin alle jäänyt. Työpaikalle matkoihin meillä meni noin tunti suuntaansa, työ oli kyllä todella helppoa. Jenna pakkasi tuottteita ja Juuso tyhjensi liukuhihnaa ja täytti lavoja. Päivä meni todella nopeasti. 
Olimme kaupungissa hieman viiden jälkeen, käytiin syömässä, että kotona ei tarvitsisi ruokaa alkaa tekemään. Ihmisiä ei oikeastaan kaupungissa ollut vielä niin paljoa, kun mitä olisimme osanneet odottaa.

Uuden vuoden suunnitelmat olivat taas hieman muuttuneet, meille ilmoitettiin, että paras paikka on sittenkin mennä Birchgrove puistoon, joka sijaitsee Balmainissa, eli meiltä 8,5 kilometrin päässä. Syy tähän muutokseen oli se, että puistoon ei tarvinnut maksaa sisäänpääsy maksua, juomiset olivat sallittuja ja mikä parasta ilotulituksen näkee loistavasti! Muut olivat tietenkin menneet jo päivällä puistoon, joten hieman myöhässä oltiin.. 
Kotoa päästiin vihdoin lähtemään noin seitsemän aikaan illalla, bottle shopin kautta tietenkin. :) 
Siinä vaiheessa oli jo enemmän tungosta kaupungillakin.
Meillä kävi vielä hyvä tuuri bussin kanssa, päästiin kyytiin, kun monet jäivät odottamaan seuraavaa. Pelättiin hieman, että miten käy kun tiedettiin, että silta jota pitkin päästään puistoon suljetaan liikenteeltä jossakin vaiheessa iltaa. Mutta hyvin päästiin. 

Puistossa olikin porukkaa aivan älyttömästi! Löydettiin onneksi myös muut, kenen kanssa tarkoitus juhlistaa uutta vuotta. He olivat myös ostaneet ja tehneet ruokaa ja naposteltavaa. 
Kello 21 sammutettiin kaikki valot ja ensimmäinen ilotulitus alkoi. Meillä oli ilotulitukset suoraan edessä, sekä takana, joten paikka oli aivan loistava.
Aika meni todella nopeasti ja pian oli se varsinainen ilotulitus, keskiyö. 
Kaikin puolin hyvät juhlat ja hyvä tunnelma! :) 
Ilotulitusta oli hieman vaikea saada tallennettua kameraan kuvina, oli se sen verran upea. :)






Aamu yöstä kun oli aika lähteä kotiin päin, oli tarkoituksena lähteä porukalla bussilla tai taksilla, kumpi vain olisi helpompi saada. Huomattiin, että takseja ei ollut saatavilla ja busseihin oli aivan järkyttävät jonot. Hetken käveltiin porukalla ja katseltiin jos seuraavilla pysäkeillä ei olisi ollut niin paljoa ihmisiä, mutta joka paikassa oli. Me päätettiin sitten kadestaan lähteä kävelemään jo kotia päin, ei jaksettu jäädä kävelemään eteenpäin ja etsimään jos jostakin olisi bussi saatu. Muut jäivät odottelemaan ja me lähdettiin kävelemään. Kävely oli lähestulkoon kolme askelta eteen ja kaksi taakse, mutta eteenpäin oli matka! :)
Ei me tosin oltu ainoat jotka kävelivät, sadat ihmiset kävelivät myös kaupunkiin päin. Matka meni kuitenkin ihan mukavasti, hyvät maisemat oli ainakin. :)
Matkaa meille tosin kertyi reilu 10 kilometriä, kun vähän mentiin omaa reittiä ja alussa oltiin jo hieman pidemmällä kuin mistä olisi kannattanut lähteä kävelemään.
Kaupunkiin päästyä pysähdyttiin vielä meidän läheiseen puistoon hetkeksi katselemaan uuden vuoden juhlintaa. Kotona olimme joskus aamulla.
Muut jotka jäivät odottamaan bussia, olivat kotona 5 minuuttia ennen meitä.

Hyvät juhlat oli ja tämä on varmasti yksi uusivuosi joka jää mieleen! Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille! :)
Toivotaan, että tästä vuodesta tulee edes puoliksi niin hyvä kuin mitä  vuosi 2012 oli meille! :) Meillä on ainakin paljon suunnitelmia, toiveita ja haaveita alkaneelle vuodelle...