perjantai 28. joulukuuta 2012

Uuden vuoden suunnitelmia

Meillä meni nyt uuden vuoden suunnitelmat vähän uusiksi, kun jouduttiin päästiin töihin maanantaiksi. Samaan paikkaan mennään yhdessä töihin kello 8-16, työn laatua ei tiedetä. Tänään aamulla tuli puhelu ja sanottiin, että maanantaille olisi töitä tarjolla, turvakengät mukaan. Jennalla ei turvakenkiä ole ja agentti sanoikin, että älä osta, ei ole järkeä ostaa turvakenkiä yhden päivän takia, menee turhaa rahaa, hoitaa asian työpaikan kanssa jotenkin.

Kello 8-16 vuorossa ei olisi muuten mitään pahaa, mutta suunnitelmana oli, että täältä talolta lähdetään porukalla liikkelle siinä kello 16. Me ollaan kotona ehkä hyvällä tuurilla viiden aikaan(riippuen mikä ihmismassa on siihen aikaan jo liikkeellä), jotain pitäisi vielä syödäkin ja laittaa itsemme ihmisen näköiseksi. Täytyy sitten vain lähteä perässä etsimään muut. Kiire tulee, sillä ilotulitusaleella minne meidän on tarkoitus mennä, täysi olla jo kello 20 ja ennen sitä olisi tarkoitus käydä jossakin muutamat iloliemet nauttimassa... :) Parin miljoonan ihmisen joukosta toivottavasti sitten löydetään muut keiden kanssa tarkoitus uutta vuotta juhlia.
Ehkä me tästä jotenkin selviämme! :)

Hyvällä mielellä voi ainakin juhlia, kun hyvät rahat tienataan päivällä. :)

Kerroimme myös, että tänne on tulossa uusia asukkaita ja niitä tulikin pari päivää ennen joulua. Kaksi saksalaista tyttöä. Kaikki oltiin hieman yllättyneitä, sillä normaalisti vuokraemäntä ei ota useampia samanmaalaisia ihmisiä, ettei tule ns. ryhmiä. Talollahan oli jo kaksi saksalaista ennestään. Nyt on sitten niin, että kaikki saksalaiset ovat omissa oloissaan, eikä heitä näe oikeastaan ollenkaan. Muut asukkaat vietetään porukalla aikaa alhaalla, mutta nämä eivät tule mukaan, vaikka on pyydettykin. Outoa.
Uuden vuoden jälkeen lähtee yhdestä huoneesta myös asukkaat pois, saa nähdä ketä tilalle tulee..

tiistai 25. joulukuuta 2012

Meidän Joulu

Eilen skypeiltiin molempien perheiden sekä Jennan mummon kanssa, lisäksi Juuso soitteli mummille ja vaarille jouluterveiset ja jaksamisia joulun sekä uuden vuoden yli meidän Luna-hauvan kanssa. Lisäksi aamu 6.30 Jennan setien Hannun sekä Reijon lisäksi saatiin puhelu Matti-sedältä ja aamu kolmelta soittelikin Juuson sisko meidät hereille. Äsken Juuson pappa soitteli myös jouluterveiset meille, kiitos näistä puheluista kaikille! :) Tänään on tullut myös soiteltua Jennan veljen kanssa pariinkin otteeseen, taisi olla hyvät saunailut Suomessa meneillään. ;)

Tänään on koko päivä mennyt oikeastaan keittiössä sekä ruokailutilassa. Meidän lisäksi tänne talolle jäi kolme asukasta, muut asukkaat lähtivät viettämään Joulua jonnekin muualle. 
Meidän oli tarkoitus ruokailla ulkona meidän omalla takapihalla, mutta koko päivän on satanut vettä. Katettiin joulupöytä sitten ruokailutilaan. 
Koska me valmistettiin laatikot jo eilen, ei meillä ollut mitenkään kiireinen päivä tänään. Muut tekivät omia ruokiaan ja me vähän autoimme sekä muuten vaan oleilimme alhaalla. Muut tänne jääneet asukkaat ovat todella mukavia ja tullaan erittäin hyvin juttuun. 

Tältä näytti melkein valmiiksi katettu joulupöytä

Alkupalana katkarapu cocktail irlantilaisena perinne alkuruokana.

Pääruokana meillä oli kurpitsaa, kanaa, paahdettuja perunoita, porkkana- ja perunalaatikoa,  vihreää salaattia sekä ruskea kastike.

Tältä näytti meidän joulukanat
Jälkiruoka 1. Sveitsiläisittäin suklaaleivoksia. 

Jälkiruoka 2. Christmas pudding liekeissä. Tämä on kuulema pakkollinen Australialaiseen jouluun kuuluva jälkiruoka.

Jälkiruoka 3. Jäätelökakku.
Ehkäpä maailman parhain viini.
Ruokailuun sekä yhdessä oloon menikin pitkä aika ja mahat ovat vieläkin aivan täyttä. Todella hyvä joulupäivällinen, ei oltaisi parempaa osattu täällä toivoa. Meidän tekemät laatikotkin menivät yllättävän hyvin kaupaksi. Jouluun ollaan kaikin puolin tyytyväisiä ja saatiin kunnolla Joulun tuntua. :)


maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Ensimmäinen jouluntoivotus puhelu tuli tänään aamulla 6.30 meidän aikaan. Mukava puhelu kyllä ja tuli jouluinen mieli, kiitos siintä Jennan sedille. ;) Ainakin herättiin hyvissä ajoin viettämään joulua. ;D
Joulukortista myös kiitoksia Juuson perheelle. :)


Mekin ollaan päästy hieman Joulutunnelmaan, vihdoin.
Aamulla ensimmäisenä alettiin tekemään riisipuuroa. Kaksi tuntia siihen meni, risottoriisiä käyttämällä.. Mutta oli kyllä sen arvoista! Aidon makuista riisipuuroa tuli.

Kuvat otettu huonolla kameralla, oltiin liian laiskoja hakemaan yläkerrasta kunnon kameraa.


Me saadaankin nyt juhlia Joulua kunnolla useamman päivän. Huomennahan (25.12) täällä juhlitaan Joulua virallisesti, meillä on tiedossa yhteinen päivällinen tänne jäävien asukkaiden kanssa. Mehän lupauduttiin tekemään porkkana- ja perunalaatikot, jotka saatiinkin jo tänään tehtyä valmiiksi, hyviä ruokia tuntuu huomenna olevan tarjolla! Sitä odotetaan. :) Juusollekin saatiin kinkkua kaupasta, tosin ei sitä normaalia kymmentä kiloa, jonka Juuso yksin on tottunut syömään useampana Jouluna jo.. 
Kaupatkin ovat kiinni huomisen sekä keskiviikon, joten nyt otetaan vaan rennosti...

Tänään ollaan tehty myös joulutorttuja, laatikoiden lisäksi. Monta tuntia saatiinkin keittiössä kulumaan, mutta helpottaa huomista, kun meidän osalta on jo kaikki tehtynä. Nyt voi ottaa vaan rennosti! 
Taidettiin me ostaa viinipullokin illaksi.. :)

Ollaan tässä myös mietitty, että kun Joulua vietetään täällä 25. päivä, niin minkä takia meidän joulukalentereissa on vain 24 luukkua?

Oikein ihanaa Joulua kaikille! :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kohta saadaan uusia kämppiksiä

Meiltä täältä talolta lähtee tanskalainen pariskunta pois nyt tulevana lauantaina. Tänään on jälleen näyttö huoneesta, saa nähdä ketä tulee uusiksi asukkaiksi.
Tässä talossahan on sääntö, että vuokrasopimuksen saa ainoastaan kahdeksi kuukaudeksi, eli tänne ei voisi jäädä pitkäksi aikaa asumaan. Ei tiedetä mistä tälläinen sääntö oikein tulee, mutta kaipa vuokraemäntä on tehnyt tälläisen säännön, jos on epämieluisat vuokralaiset niin ainakin pääsee helposti eroon heistä kun kaksi kuukautta tulee täyteen.
Me ollaan oltu täällä uuden vuoden jälkeen se kaksi kuukautta ja vähän ollaan stressattu mihin sitten suunnataan..
Vuokraemäntä käy täällä talolla kaksi kertaa viikossa, tänään nähtiin hänet ja otettiin puheeksi kun meillä tulee aika täällä täyteen pian. Hän sitten sanoi, että tehdään uusi sopimus ja jatketaan kahdella kuukaudella, että voidaan olla siis yhteensä neljä kuukautta. Ollaan oltu kuulema hyviä vuokralaisia ja hän on ollut tyytyväinen meihin. Sydneyhyn nyt sitten jäädään näillä näkymin maaliskuun alkuun saakka.

Meidän työnvälittäjä soitteli Juusolle tänään ja kyseli olisiko innokas menemään töihin myös tulevana lauantaina ja tuplapalkalla. Eihän Juusolla tietenkään mitään sitä vastaan ollut.
Ensi viikolla töitä on meillä molemmilla aika huonosti, joulun ajaksi kaikki siis suljetaan. Toivotaan, että uuden vuoden jälkeen on sitten taas normaalisti töitä tiedossa. Monet ovat sanoneet, että reissaajat lähtevät Sydneystä heti uuden vuoden jälkeen ja töitä on yleensä todella hyvin tarjolla. Sitä odotellessa. :)

Tänään on ollut todella hiostava ja kuuma päivä, nyt kello on puoli kuusi illalla ja ulkona on vielä 29 astetta lämmintä. Erittäin vaikea uskoa, että joulu on jo ensi viikolla. Tänä vuonna meillä ei ole ollut yhtään joulufiilistä, ei jotenkin osaa suhtautua jouluun oikein millään tavalla.
Vaikka yksi joulu ollaankin jo täällä Australiassa vietetty, niin tänä vuonna se tunnelma on jotenkin hukassa. Viimeeksi kun täällä joulua vietettiin, oli Tullyssä joulukatua ja muuta ohjelmaa mikä sai sen joulufiiliksen tulemaan. Onhan täällä Sydneyssäkin vaikka mitä joulu tapahtumia ollut, mutta ei olla päästy käymään.

Tänään on illalla tarkoitus suunnitella muiden asukkaiden kanssa jouluateriaa. Suurin osa asukkaista ei vietä joulua täällä talolla, osa on töissä ja osa menee jonnekin muualle sitä viettämään. Me ketkä tänne jää, pidetään yhteinen jouluateria ja jokainen tekee jonkin ruuan.
Lauantaina Jenna menee sitten muiden kanssa tekemään ruokaostokset valmiiksi.
Me meinattiin tehdä porkkanalaatikko sekä perunalaatikko, näitä pystyvät täällä muutkin ehkä syömään..

Jouluhan vietetään täällä 25. päivä, joten vanhemmat hoi, skypeily 24. päivä käy meille paremmin ja mieluiten niin, että Suomessa aamu. Ei olla halukkaita skypettämään aamuyöstä! :)

tiistai 18. joulukuuta 2012

Tälläistä työtä tällä kertaa

Eilen ja tänään meillä kummallakaan ei pitänyt olla töitä, mutta miten sitten kävikään...
Eilen aamulla aikasin tuli puhelinsoitto ja kyseltiin ollaanko molemmat vapaana töihin, oltiinhan me.
Kiire tosin tuli, mutta tehokkaasti tunnissa töihin päästiin, ainakin herättiin kunnolla.
Sunnuntaina ei oltu käyty kaupassa ollenkaan, joten eväät jäivät aika köyhäksi. Kaapista mukaan otettiin nuudelipussi, omena, porkkana sekä kaksi kuivaakin kuivempaa sämpylää. Juuso nopeasti netistä koitti tutkailla miten tälle kyseiselle työpaikalle päästään ja bussipysäkkiä eikun etsimään.  Työstä ei ollut muuta tietoa kuin, että käskettiin rennot vaatteet laittamaan päälle.

Siinä aamun kiireessä meiltä unohtui katsoa millä pysäkillä meidän kuuluisi pois jäädä. Bussissa sitten koitettiin puhelimen kartta ohjelman avulla hahmottaa missä päin ollaan ja mihin päin on suunta. Huomattiin sitten, ettei bussi suuntaa aivan sinne minne ajateltiin, joten hypättiin kyydistä pois. Puhelimen karttaohjelman mukaan matkaa olisi vielä työpaikalle noin kilometrin verran, joten nopeaan tahtiin lähdettiin kohdetta etsimään.
Paikalle päästyä kävi ilmi, että meille oltiinkin annettu väärä osoite. Meidän olisi ollut tarkoitus mennä varastolle, mutta annettu osoite kuuluikin toimistolle. Sielä sitten eräs mies lähti meitä autolla ystävällisesti viemään oikeaan paikkaan ja päästiin lopulta sinne minne pitikin.

Varastolla selvisi, että meidän työtehtävään kuului kasata led lamppuja. 432 olisi tarkoitus saada aikaiseksi. Työnjohtaja kertoi kasaavansa yhden meille malliksi, jotta sitten tiedetään mitä tehdään. Hänen aloittaessaan kasaaminen kävi ilmi, ettei hän tiennytkään mitä kuului tehdä. Odoteltiin siellä sitten noin puolituntia, että itse pomo tulee paikalle näyttämään miten homma toimii. Tunti varastolle saapumisen jälkeen päästiinkin sitten hommiin.


Tämän näköisistä osista sitten alettiin kasaamaan led lamppuja. 432 kappaletta tuntui aika saavuttamattomissa olevalta haasteelta. Me siis työskenneltiin kahdestaan.


Yksi valmiina, 431 tekemättä
Kun päästiin hyvään alkuun, huomattiin että työ olikin ihan mukavaa. Otettiin keskenään kilpailuja, että kumpi kasaa nopeammin ja aika menikin yllättäen todella nopeasti!
Taukoja saatiin pitää silloin kun siltä tuntuu, eikä tarvinnut ilmoitella jos tauolle mentiin. Tauot kyllä pidettiin ihan normaaleina aikoina, samoin kuin oltaisiin pidetty jossakin toisessa työpaikassakin.

Tänään mentiin jatkamaan samaa työtä ja täyden työpäivän jälkeen oltiin saatu kaikki kasattua, kaksi työpäivää meni ja saatiin kasattua kaikki 432 kappaletta.
Työnjohtaja siinä päivän päätteeksi näytti meille tilauslappua, minkä mukaan meidän työn tuloksena oltiin saatu kasattua led lamppuja noin 150 000 dollarin arvosta. Ei sitten yhtään kalliimpia.

Onpahan tullut tehtyä taas jotakin sellaista mitä ei aikaisemmin ole edes osannut kuvitella jonkun tekevän työkseen.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Coogee Beach

Tänään näytti aamulla niin ihanan aurinkoiselta ilma, että päätettiin lähteä katsastamaan Coogee Beach, joka sijaitsee tästä meiltä 7,5 kilometrin päässä. 
Täältä otetun tiedon mukaan Coogee nimen on sanottu tulleen aborginaalisesta sanasta koojah, joka tarkoittaa "haisevaa paikkaa" tai "haisevaa merilevää".  Kuka nyt ei haluaisi tälläisessä paikassa ottaa aurinkoa ja uida? :)
No, eipä siellä kyllä haissut sen enempää kuin missään muuallakaan..





Yllätyttiin miten paljon ihmisiä oli tällä rannalla, eikä ranta ollut kuitenkaan mitenkään järin suuri. Uimiseen tämä paikka taitaa olla parempi kuin Bondi Beach, ihan siitä syystä, ettei surffaajia näkynyt juuri lainkaan. 

Meidän tuurilla kävi jälleen niin, että kun saavuttiin rannalle jostakin ilmestyi yllättäen todella paljon pilviä, se siitä meidän auringon otosta tältä kertaa. 
Kierreltiin siinä ympäristössä jonkin aikaa katselemassa jos olisi jotakin ihmeellistä löytynyt. Kaiken kaikkiaan jäi vähän tylsä olo tästä rannasta, ei ole tarvetta mennä uudelleen ainakaan ihan heti. 
Ensi kerralla sitten katsomaan jotakin toista rantaa, niitä täältä löytyy useampi kuitenkin. :)
Oli kuitenkin sunnuntaiksi vähän parempi kuin ne normaalit löhöämiset kotona. :)



perjantai 14. joulukuuta 2012

Australiaan lähtö ja valmistautuminen

Pyynnöstä kirjoitetaan vähän mietteitä tänne päin matkaa suunnitteleville. Nämä ovat meidän kokemuksien kautta huomattuja sekä meidän mielipiteitä asioihin, joku toinen voi olla erimieltä tietyistä kohdista, mutta näin me koemme nämä asiat.. Koitamme kirjoittaa niin että mahdollisimman moneen asiaan tulisi vähän selvyyttä.

Erilaiset matkanjärjestäjät ja toimistot tarjoavat paketteja Australiaan johon kuuluu viisumin haussa avustaminen, veronumeron, pankkitilin sekä puhelinliittymän avauksessa avustaminen, hostelli pariksi ekaksi yöksi ja jotakin muuta pientä. Me ollaan ehdottomasti sitä mieltä että ei ole mitään järkeä ottaa tälläistä pakettia!! Kaikki nämä ja enemmän saa itse tehtyä ihan helposti ja tälläisestä on turha maksaa ylimääräistä! Silläkin 500-1000 eurolla saa täältä vaikka mitä ja mielummin käyttää sen tosiaan johonkin muuhun kun maksaa turhasta!

Viisumin hakeminen
Ensimmäistä kertaa Australiaan matkaa suunnitteleville (kun tarkoituksena viettää pidempi aika) ehdottomasti järkevin viisumivaihtoehto on Working Holiday-viisumi. Viisumin saa itse helposti anottua Australian hallituksen netin kautta osoitteesta: http://www.immi.gov.au/visitors/working-holiday/417/ Tällä sivulla enemmän tietoa kyseisestä viisumista myös. Viisumi maksaa tällä hetkellä 280 australian dollaria ja se on mahdollinen kun on iältään 18-30-vuotias. Viisumilla saa tehdä töitä vaikka koko ajan, mutta puoli vuotta samalla työnantajalla, eli voi työskennellä eri työpaikoissa niin monessa kuin haluaa, tai olla yhdessä samassa paikassa puoli vuotta korkeintaan. Neljä kuukautta voi myös opiskella tällä viisumilla.
Silloin kun me anottiin ensimmäisiä viisumeja, teimme hakemukset perjantai aamupäivästä. Samana iltana tuli myöntävä vastaus Jennalle ja Juusolle maanantaina. Toisia viisumeja anotaessa aikaa kului kaksi viikkoa.
Viisumi kannattaa anoa hyvissä ajoin, ja se on voimassa vuoden. Eli myöntämispäivästä on vuosi aikaa saapua Australiaan. Viisumin voimassaolo aika alkaa siintä päivästä kun saapuu Australiaan ja se on vuoden voimassa.

Lennot ja matkavakuutus
Lennot kannattaa varata kun viisumista on tullut myöntävä päätös. Lennot ovat myös halvemmat kun ne varaa aiemmin, eikä jätä viime tinkaan. Meidän mielestä ehdottomasti kannattaa ottaa lentoliput vain yhteen suuntaan. Suunnitelman muuttuvat helposti, ja usein käy niin että samalla reissulla tahtookin käydä jossakin muussa maassa/maissa tai jääkin suunniteltua pidemmäksi aikaa. Lentolippuja takaisin Suomeen saa myös täältäpäin.
Hyvä matkavakuutus on ihan ehdoton, niin itselle kuin matkatavaroille. Tätä ei varmasti tarvitse edes sen kummemmin perustella? Viime reissun aikana muutamaan otteeseen saatiin olla erittäin kiitollisia hyvästä matkavakuutuksesta, esimerkkinä Juuson Thaimaassa telotut jalat olisivat tulleet aika kalliiksi ilman kunnon vakuutusta.

Ilmoitukset Suomeen
Kun on tarkoitus lähteä ulkomaille vähän pidemmäksi aikaa täytyy kelaan tehda "ilmoitus muutosta ulkomaille tai tilapäisestä oleskelusta ulkomailla". Kela päättää ilmotuksen perusteella kuuluuko ulkomailla oleskelun ajan Suomen sosiaaliturvan piiriin, sosiaaliturva jatkuu jos on ulkomailla 12 kuukautta tai vähemmän.
Muuttoilmoitus sekä osoitteenmuutos tulee tehdä maistraattiin. Posti kannattaa siirtää henkilön luokse, jolle teet myös valtakirjan postin avaamiseen ja välittämiseen. Postin saa myös siirrettyä ulkomaille, mutta meidän mielestä aika turhaa, jos reissaat niin tuskin tiedän osoitettasi kaiken aikaa.
Pankkiin kannattaa myös ilmoittaa, että lähtee pidemmäksi aikaa ulkomaille, eivät epäile sitten että kortti on varastettu ja sulkevat sen.
Valtakirjoja kannattaa myös tehdä jos Suomeen jää asioita joita täytyy hoitaa poissa ollessa.
Kopiot passista, ajokortista, viisumista ja matkavakuutuksesta on hyvä ottaa katoamisen varalta.

Raha
Working Holiday viisumiehdoissa on maininta, että rahaa täytyisi olla mukana vähintään 5000 australian dollaria. Kukaan tätä ei kuitenkaan tarkista, tai emme ole näin ainakaan kuulleet. Mutta, kyllä rahaa täytyisi mukana olla mahdollisimman paljon, mitä enemmän sen parempi. Australia on kallis maa!
Meillä oli ensimmäisellä kerralla hyvin rahaa mukana, oltaisiin pärjätty ilman työntekoa pitkä aika. Tälläkertaa meillä oli mukana reilusti alle puolet vähemmän rahaa kuin viime kerralla ja silti ollaan pärjätty hyvin.
Työnsaanti vaikuttaa asiaan paljonkin.

Asuminen ja muut kustannukset
Asuminen ja eläminen Australiassa on kallista! Kalliimpaa kuin Suomessa. Hostellista saa maksaa noin 20-40 dollaria/yö riippuen paikasta. Halvimpia ovat työhostellit, joissa maksetaankin normaalisti viikkovuokraa. Me maksoimme Tullyn hostellista (oma huone) 135dollaria/viikko/yhdeltä.
Jos haluaa oman huoneen hostellissa, se tulee todella kalliiksi, hostelleissa yleensä kannattaakin majoittua huoneisiin joissa on muita reissaajia. Olemme olleen huoneessa jossa on meidän lisäksi ollut kaksi muuta, sekä huoneessa jossa meidän lisäksi oli kahdeksantoista muuta.
Jos suunnitelmissa on jäädä tiettyyn paikkaan pidemmäksi aikaa kannattaa etsiä joko huone tai sänky vuokralle. Yleisimpiä taitavat olla sängyt, eli jaat huoneen muiden kanssa.
Muut kustannukset..Ensimmäisen nyt tulee mieleen ruoka. Kallista. Liha, kala ja kana ovat yllättävän kalliita ja tuntuu että ne ovat kallistuneet lisää meidän viime reissusta. Hedelmät menee kausien mukaan, eli hinta vaihtelee. Mutta saa sitä ruokaa suht halvallakin jos ei ole kauhean nirso. :)
Alkoholi on myös kalliimpaa kuin Suomessa.

Puhelinliittymä, pankkitili, veronumero, medicare-kortti
Nämä kaikki saa tehtyä päivässä ja helposti.
Pre paid-liittymiä myydään jokaisessa kaupassa ja kioskissa. Liittymiä on mm. optus, telstra ja vodafone. Meillä itsellämme on vodafone, joka ollaan todettu hyväksi. Liittymiä tosiaan on erilaisia ja eri hintaisia, me maksetaan meidän omista 30 dollaria kuukaudessa, sisältyy hyvin puheaikaa, viestejä ja nettiä. Ollaan oltu tyytyväisiä.
Pankkitilin saa avattua helposti kun kävelee vain pankkiin sisään mukanaan tietysti passi ja viisumi. Pankkeja on myös useita. Meillä on Westpac ja tykätään. Australiassa on jokaisella pankilla omat automaatit ja jos nostat rahaa toiselta kuin oman pankin automaatista joutuu maksamaan tietyn summan, ei muisteta mikä se tosin on. Joten kannattaa ottaa pankki, joka on yleinen.
Veronumeron (TFN eli tax file number) saa myös helposti menemällä suoraan toimistoon tai tehtyä netin kautta. Veronumero tulee postista noin kahdessa viikossa, mutta töitä voi etsiä jo ennen sitä.
Medicare-kortti on myös hyvä hankkia, sillä Suomella ja Australialla on sopimus, jolla suomalaiset ovat oikeutettuja saamaan korvauksia julkisen terveyshuollon palveluista. Lääkärikuluista tämä medicare korvaa vain noin puolet. Medicare ei korvaa mitään yksityisen puolen kuluja, eikä esimerkiksi ambulanssia, joten se matkavakuutus on hyvä olla.

Työnteko
Kun tulee maahan ensimmäisellä working holiday viisumilla, on vaihtoehtona jatkaa viisumia toisella vuodella edellytyksenä, että tekee kolme kuukautta töitä esimerkiksi farmilla. Farmitöitä saa helpoiten kun menee kaupunkiin/kylään, jossa farmeja on useampia ja menee suoraan kyselemään tarvitsevatko työntekijää. Luovuttaa ei kannata heti, farmitöitäkin voi joutua etsimään jonkin aikaa. Tältä sivulta näkee missä kaupungissa on mitäkin hedelmää, sekä kaudet jolloin niitä on plus lisäinfoa: http://jobsearch.gov.au/harvesttrail/
Työnvälitystoimistoja löytyy myös useita ja niistä voi olla apua. Täällä kuitenkin itse on vastuussa siintä työnsaamisesta, työpaikkoihin täytyy soitella päivittäin, ei riitä että kerran käyt kysymässä onko töitä.
Nettisivusta http://www.gumtree.com.au on hyötyä työnetsimisessä, mutta myös asunnon etsimisessä.
Palkkataso on parempi kuin Suomessa ja palkka tulee normaalisti kerran viikossa, mikä on erittäin hyvä sillä myös asuminen maksetaan normaalisti myös kerta viikkoon.
Kyllä töitä löytää kun on vaan kärsivällinen, eikä ole turhan valikoiva. Eihän sitä työtä ole tarkoitus tehdä loppuelämäänsä.

Pärjääkö jos ei puhu hyvää englantia?
Olisihan se ihan hyvä, että edes perusasiat englanninkielestä olisi hallussa.
Kun ensimmäisen kerran tultiin Australiaan meillä molemmilla oli alussa vaikeuksia. Juuso ei puhunut englantia kuin vähän, perusasiat ja se oli siinä, Jenna vähän paremmin, mutta huonosti silti. Kun lähdettiin takaisin Suomeen molemmat puhuttiin englantia paremmin kun hyvin!
Kyllä se englanti täällä tarttuu ja nopeasti! Sitä täytyy vaan uskaltaa käyttää, eli puhua, puhua ja puhua. Lisäksi me luetaan todella paljon englanniksi ja esimerkiksi elokuvia ei katsota tekstityksillä, nykyään ne tekstit jopa häiritsee.
Vuoden tauko Suomessa, ja englanti hävisi myös aika nopeasti, koska ei käytetty sitä paljoakaan. Nyt huomaa että sanavarastot palautuu todella hyvää tahtia ja lisää oppii kaiken aikaa.

Muuta läpinää
Australialaiset ovat rentoa ja mukavaa porukkaa, turhasta ei oteta stressiä. Ihmisiin tutustuu todella helposti, jos yksin lähtee reissuun ei tarvitse kyllä kauaa yksin reissata.
Australiassa on paljon nähtävää ja koettavaa ja vinkkejä saa toisilta reissaajilta kiitettävästi.
Road trip on sellainen mitä me ainakin suuresti suositellaan koettavaksi, yksi parhaita elämyksiä meidän viime reissun aikana täällä.
Turhaa stressiä ei tosiaan pidä ottaa, kyllä täällä pärjää kun on vaan oikea asenna.
Ilmasto on myös yksi iso plussa, ainakin meille! :)

Tulipas paljon tekstiä! :D Toivottavasti näistä edes jotakin apua on..ja toivottavasti ei peloteltu ketään. Kyllä täällä pärjää ja ehdottomasti jos on halukas lähtemään kannattaa lähteä, sitä vaan harmittelee sitten myöhemmin jos ei lähtenytkään!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12/12/12

Viime lauantaina oli ihanan aurinkoinen päivä ja päätettiinkin lähteä katsastamaan Bondi beach, ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana. 
Tästä meiltä Bondi beachille on noin 7-8 kilometriä, ei viitsitty kävellen lähteä kaiken rantakaman kanssa. Huomattiinkin, että bussi sinnepäin lähtee aivan meidän talon nurkalta, joten helpolla päästiin. 

Ranta oli aivan täynnä muitakin auringonpalvojia ja uimareita, löydetiin kuitenkin meille sieltä hyvä paikka ja pari tunti otettiin aurinkoa ja käytiin uimassa. Ollaan vielä niin valkoisia, että hyvin erotuttiin siintä ihmismassasta, loistettiin varmaan kotiin saakka valkoisuudellamme. Ajateltiinkin että parisen tuntia on ihan sopiva aika meille kunnolla auringossa, näin ensikerraksi.

Ihastuttiin kyllä täysin taas rannalla oloon ja suunniteltiinkin, että oltaisiin sunnuntaina menty uudelleen, mutta ulkona oli niin pilvinen ilma, ettei päästy ottamaan aurinkoa. Pilviset ilmat ovat siintä sitten jatkuneetkin. Eilen oli todella sateinen päivä, mutta tänään taas paistaa aurinko. Toivottavasti tulevana viikonloppuna olisi taas kunnon aurinkoiset ilmat, jotta päästäisiin rannalle ja vähän saataisiin sitä väriä pintaan.




Kamera meillä tosiaan oli mukana, ja saatiinkin huikeat kaksi kuvaa koko päivän aikana otettua, jotenkin unohtui kokonaan, että olisi niitä kuviakin voinut ottaa...



maanantai 3. joulukuuta 2012

Rakas Joulupukki

Otathan huomioon, että tänä vuonna emme ole Suomessa viettämässä joulua.
Olemme kuitenkin olleet kilttejä ja oletamme, että haluat muistaa meitä tänäkin jouluna.
Olemme täällä lämpöisessä Australiassa, joten tänä vuonna emme tarvitse villasukkia emmekä muitakaan lämpöisiä vaatepaketteja.
Ehdottaisimmekin, että villasukkien tilalle voisimme saada esimerkiksi salmiakkia, turkinpippureita, suklaata, ässä mättö-karkkipussin ja muuta vastaavaa mitä me emme täältä saa. Huomaat varmastikin, että toiveemme koostuvat herkuista, tämä siksi että sinun olisi ne helpompi meille tänne toimittaa, emmekä kuormita sinua liikaa näin joulun aikaan.
Jos kuitenkin katsot, ettemme ole olleet tarpeeksi kilttejä, olisimme kiitollisia myös joulukortista, se lämmittäisi mieltämme.
Että varmasti osaat neuvoa Petteri Punakuonoa lentämään oikeaan paikkaan on meidän osoitteemme tänä jouluna 158 Bourke Street, Darlinghurst NSW 2012, Australia.
Tilinumeron tiedätkin jo.

Toivotamme jaksamisia joulun kiireisiin ja mukavaa joulun odotusta!

Rakkaudella,
Jenna ja Juuso

lauantai 1. joulukuuta 2012

Kesän ensimmäinen päivä

Tänään on virallisesti kesän ensimmäinen päivä, ja lämpöä on luvattu 40 astetta tai jopa sen yli.
Saa nähdä miten tukalat olot meille tulee, huoneessa vain yksi jalkatuuletin ja vaikka oven ja ikkunan parvekkeelle saa auki ei se paljoa hyödytä kun ei ulkoa sitä viileää ilmaa tule. Ei valittamista silti, mielummin kuuma kuin kylmä.

Meidän miniläppäri joka on palvellut meitä kohta jo kolme vuotta hajosi alkuviikosta sitten lopullisesti. Viime viikolla laturi hajosi, ostimme uuden ja ajateltiin että kyllä kone toimii vielä hyvin, eikä tarvetta uudelle ole. Alkuviikosta läppäri sitten hajosi kokonaan, ei suostu lataamaan ja ei saa koneeseen virtaa päälle.
Eilen käytiin hieman kiertelemässä ja katselemassa uusia koneita ja mukaanhan sittten lähti yksi.
Miniläppärin jälkeen tämä 15,6" kokoinen läppäri tuntuu aika järkyttävän kokoiselta. Ostettiin tälläinen acer-merkkinen kone, saatiin vielä älyttömän hyvään hintaan, mukaan hiiri ja kantolaukku, sekä tietysti virusturva.
Täytyy kyllä sanoa, että ihan hyvä kun edellinen läppäri hajosi, on tämä kone kyllä paljon parempi. Tosin, läppäri ei mahdu reissatessa reppuun vaan täytyy kantaa erikseen, mutta ehkä tämä on sen pienen vaivan arvoista.

Juusolla oli tapaaminen työnvälitystoimistoon eilen perjantaina, samaan jonka kautta Jenna työskentelee tällä hetkellä. Tapaaminen meni todella hyvin, ja agentti lupasi Juusolle etsiä heti töitä paremmalla palkalla kuin mitä nyt saa yötyöstä. Juusolle myös sanottiin, että ovat olleet tyytyväisiä Jennaan työntekijänä, uskovat saavan Juusosta myös hyvän työntekijän ja haluavat että me molemmat voitaisiin työskennellä saman firman kautta. Tosin eri työpaikoilla. :) Juusolle jäi todella hyvä kuva tapaamisesta ja uskookin, että ensi viikolla pääsee parempiin hommiin.


Nyt on meilläkin ekaa kertaa moneen vuoteen joulukalenterit ja tänään saatiin avata ensimmäinen luukku! Ei tainnut olla vain kovin hyvä idea ostaa suklaakalenteri, suklaa nimittäin aika sulanutta..
Vuokraemäntä kävi viimeviikolla vähän koristelemassa asuntoa ja nyt täältäkin löytyy joulukuusi ja muita joulukoristeita..

Jos joku haluaa että kirjoitamme jostakin tietystä aiheesta niin kertokaa ihmeessä. :)

maanantai 26. marraskuuta 2012

Yhdessä tekemistä

Viikonloppu meni jälleen aivan liian nopeasti. Koska meillä on täysin erilaiset rytmit tällä hetkellä, jää näkeminen viikolla minimiin. Viikonloppuna päätettiinkin sitten tehdä yhdessä jotakin, eikä jäädä kotiin makaamaan. 
Mitä keksittiin yhteiseksi tekemiseki?
No, lauantai aamunahan lähdettiin sitten pesemään pyykkiä! Pari viime viikkoa ollaan pyykkiä pesty käsin, ihan säästötarkoituksessa, kyllä tuntui luksukselle käyttää pyykinpesukonetta!


Pinkki on tosimiehen väri! Vaikka reppu kuvassa kuuluu kyllä Jennalle...

Voi vitsi! Ainoana syynä pesulaan lähtöön oli halu survoa toinen toisemme koneeseen ja laittaa ohjelma päälle. Tähän kieltoon tyssäsi sitten se suunnitelma. 

 Illemmalla käytiin ulkona syömässä ja elokuvissa. Ihmisiä oli lauantai iltana liikenteessä kyllä ennätysmäärä, kävely oli todella hidasta ja aikaa meiltä keskustaan meni varmasti tuplaten normaaliin. Nyt taitaa alkaa sitten se ihmisten tuleminen Sydneyyn joulua ja uutta vuotta viettämään. Kuulema hostellitkin ovat jo ylihinnoiteltuja ja täynnä.

Ei muistettu miten kylmiä salit elokuvissa täällä onkaan. Viime reissun aikana otettiin aina kunnolla vaatetta päälle, joskus taisi mukana olla myös peitto. Tällä kertaa saatiinkin sitten hieman palella, meillä oli paikat vielä aivan ilmastoinnin kohdalla. Muistuipahan mieleen kylmyys ja ensi kerralla muistaa taas varautua kunnolla.

Elokuvan jälkeen käveltiin Hyde Park:in läpi takaisin kotiin. Puisto näyttää pimeällä ja valaistuna aika erilaiselta kuin auringonvalossa. Kamerassa meillä oli säätö vähän mitä sattuu, mutta saa näistä kuvista jotakin selvää, ehkä.




Sunnuntaina käytiin hieman kaupungilla kävelemässä ja muuten oltiin vain. Juuso meni jo kolmen aikoihin päivällä nukkumaan, työt kutsuivat taas keskiyöllä. Juusoa alkaa jo kyllästyttämään yötyö ja työolot. Yhdeksän tuntia yöllä putkeen töitä, ilman yhtäkään taukoa alkaa rasittamaan varmaan ihan jokaista. 

Jennakin on nyt aloittanut työt päivävuorossa. Työpaikka sijaitsee kotoa noin kuutisen kilometrin päässä. 
Työ on tehdastyötä, mitä ollaankin toivottu, kahvila-tai ravintolatyö ei ole Jennaa kiinnostanut missään vaiheessa. 
Työ on sim-kortti tehtaalla ja työnkuvaan kuuluu sim-korttien kuorien taittaminen, ohjeen laittaminen sisälle, hintatarran liimaaminen, sim-korttien laittaminen pakkauksiinsa kuumaliimaa käyttäen, pakkausten teippaaminen kolmella teipillä kiinni ja sadan kuoren pakkaaminen laatikkoon. Laatikoita tulisi päivässä saada pakattua noin 20 kappaletta. Ensimmäisenä päivänä Jenna sai pakattua 18 laatikkoa, mikä on kuulema hyvä tulos, yleensä ensimmäisen päivän saldo on jäänyt 15-16 laatikkoon päivässä. Hyvä alku ainakin. Työ on niin sanottua liukuhihnatyötä, todella helppoa ja tylsää, mutta voittaa silti farmi- tai kahvilatyön. Selän päälle työ tosin käy huomattavasti, toivottavasti kohta helpottaa. 
Työporukka on kuitenkin todella mukavaa ja päivän saa kulumaan todella nopeasti!

Juuso koittaa saada toisen työn saman agentin kautta, josta Jenna pääsi tehtaalle. Olisihan se huomattavan paljon mukavampaa kun yhdessä reissuun lähdettiin, että pystyttäisiin sitten näkemäänkin toisiamme muutoin kuin viikonloppuisin.

Reissua takana tällä hetkellä melkein kuusi viikkoa, miten se aika alkoi kulumaan taas näin nopeasti?

lauantai 17. marraskuuta 2012

Ilotulitusta


Juuso sai töistä yhtenä päivänä kotiin tuomisiksi toffee kuorrutteiset omenat. Oli vähän pettymykset, odotettiin että olisi ollut hyvän makuisia, kun niitä on kehuttu. Ehkäpä näissä on eroja, jos ostaa kaupasta, kun jostain muualta...
Juuso tekee töitä nyt öisin, työpaikalle matkaa reilu kymmenen kilometriä. Työ on varastohommaa, todella rankkaa sellaista. Töitä tehdään useampi tuntia kerralla eikä taukoja pidetä. Päivät meneekin Juusolla sitten nukkumiseen. 

Yhtenä iltana havahduttiin, että ulkona on ilotulitus. Parvekkeelta olikin ihan hyvät näkymän, tosin syytä ilotulitukselle ei tiedetä, jospa harjoittelevat jo uuden vuoden tulitusta varten. Hieno show oli kylläkin! :) Vaikka kuvissa ei niin hienolta näytäkään, muutama kuva otettiin ja keskityttiin ihan vain siihen katseluun. 
Tästä meidän parvekkeelta näkyisi todennäköisesti myös todella hyvin uuden vuoden ilotulitus, mutta jos vaan mahdollista niin kyllä me ihan sinne paikan päälle halutaan mennä katsomaan. 




Meidän viereisestä huoneesta löytyi bed bugseja, näitä kaikkien rakastamia otuksia! Olivat jääneet edellisilta asukkailta, luultavasti kun rinkat/laukut nostettu sängylle pakkausta varten ja siitä sitten levinneet.
Tänään tehtiin jokaiseen huoneeseen bed bugs tarkastus ja onneksi ei mistään muualta löytynyt!!
Myrkyttivät huoneen kokonaan, josta näitä siis löytyi ja aika voimakas myrkyn haju tuolta huoneesta tulee! Pääasia että ne sieltä saa kokonaan pois.
Me ollaankin oltu erittäin tarkkoja aina tarkastamaan sängyt kun uuteen huoneeseen tullaan, opittiin siitä yhdestä kerrasta kun me näihin Tullyssa törmättiin! Juuso olikin ihan varma, ettei meidän huoneessa näitä mitenkään voi olla ja onneksi olikin oikeassa, hyvä kuitenkin että tuli tämäkin huone tarkastettua.

Täältä talolta lähti ranskalainen pariskunta pois ja tänään oli avoin talo näyttö, yhteensä 66 hakemusta yhteen huoneeseen tuli! Kyllä niitä katsojia olikin. Kuultiin että meidän huoneeseen halukkaita oli reilu 30, hyvä tuuri että juuri meidät valittiin.
Nyt ennen joulua ja uutta vuotta on kuulema todella vaikea enää löytää huonetta, tai ylipäätään hostelleja, ja hinnat nousevat ihan älyttömiin hintoihin! Monet tulevat juuri tähän aikaan Sydneyyn tarkoituksena olla uuden vuoden yli.
Tänään olikin tässä muutaman asukkaan kanssa puhetta, että jouluna tehtäisiin yhdessä täällä jotakin, yhteinen BBQ tai muuta mukavaa. Kaikki kuitenkin kaukana kotoaan, jos saataisiin näin sitä joulutunnelmaa edes hieman. :)

Huomasitte varmaan, että blogia on päivitelty nyt vähän hitaaseen tahtiin. Eipä tässä paljon päivittelyä ole, kun Juuso töissä yöt ja päivät nukkuu. Jenna päivisin etsii töitä ja kehittää itselleen tekemistä, jotta Juuso saa kunnolla nukuttua huoneessa.
Koitetaan päivitellä aina kun saadaan jotakin päivitettävää. :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Mitä ollaan tehty viime päivinä?

No,
nukuttu, katsottu elokuvia, tv-sarjoja ja koitettu syödä jotakin. Ollaan siis molemmat kipeinä, voimat aika vähissä.
Tänään on ensimmäinen päivä kun tuntuu jo hieman normaalimmalta. Onneksi. Alkaa jo kyllästyttämään tämä kipeänä olo ja makaaminen.

Meille on tullut tänne talolle myös uusi asukas, mutta ei olla siihen vielä törmätty. Tuntuu että viimepäivät menny ihan sumussa ohi.

Huomenna onkin sitten isänpäivä, jos skypeen haluaa niin voisi aikatauluja ilmoitella niin katsotaan miten onnistuu :) Juuso menee su-ma yöksi töihin, joten sen mukaan sitten.


tiistai 6. marraskuuta 2012

25-vuotias Juuso

Viimeviikon torstaina Juusolla oli ensimmäinen työpäivä. Työ oli konttien purkua urakkapalkalla. Juuson pomo kertoi, että Juusolla on enemmän työkokemusta kun hänellä itsellään ja jos jollakin on jotakin kysyttävää niin kannattaa suoraan Juusolta kysellä, tietää parhaiten. :)
Työt jatkuivat myös perjantaina ja näillä näkymin töitä on muutamana päivänä viikossa. Kerralla tekevät pidempää päivää.

Viikonloppuna oli tarkoitus juhlia Juuson 25-vuotis synttäreitä, mutta Juuso tuli kipeäksi joten siirrettiin juhliminen myöhempään ajankohtaan. Käytiin hakemassa dominosta pizzat ja kaupasta suklaakakku synttärikakuksi. :)
Skypen välityksellä Juuso sai Suomestakin synttärionnitteluita.
Eetulle myös Paljon Onnea näin bloginkin välityksellä! :) <3
Niin ja kiitos synttärilahjoista, tilillä näkyy! :D




Juuso on nyt ollut useamman päivän kipeänä, harvoin kun on niin  nyt on sitten kunnolla...
Jennalla on tänään myös ollut flunssainen olo, toivotaan ettei molemmat nyt tulla ihan kipeiksi.
Tätä se liika aurinko vissiin sitten tekee!
Apteekin tytöille ja pojille kiitos kassista, jonka Jenna sai viimeisenä työpäivänä, nyt on ollut hyötyä kun oli vaikka mitä tähän flunssaankin helpottavaa juttua! :)


Jennalla piti työt alkaa eilen, maanantaina, mutta viimeviikon torstaina tuli ilmoitus ettei vielä alakaan. Parin viikon sisään pitäisi alkaa. Nyt sitten Jennakin katsoo jotakin muuta työtä tälle välin jos löytyisi. Harmittaa tosi paljon kun viime torstaille asti sanottiin että työpaikka on varma ja sitten ei ollutkaan. No eihän se työnvälitystoimiston vika ole, vaan sen asiakkaan joka oli töitä luvannut. Harmittaa vaan. Toivottavasti nopeasti alkaisi työt siellä tai jotakin muuta löytyisi.

Tänään Jenna kävi Julian kanssa kaupungilla pyörimässä ja vei työhakemuksen eräälle tehtaalle siinä samassa. Julia toi meille myös tuliaisia Suomesta, vaikka tuli tänne vain noin kaksi viikkoa meidän perästä. Ihana! :) Tuliaiset tosin saatiin ja syötiin jo viime viikolla kun Julia ekan kerran nähtiin. Ei olisi pari vuotta sitten osannut ajatella siellä Tullyssä, että parin vuoden päästä Julia on vieraana meidän häissä ja siitä hetken kuluttua hengaillaan yhdessä jälleen Australiassa.

Julian tuliaisia meille :)
Me täällä koitetaan parantua pienestä ja suuremmasta flunssasta ja kohta ollaan taas uudessa nousussa! :)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Hyviä uutisia

Juusolla on huomenna töitä!! :)
Tänään nettiin tuli ilmoitus jossa haettiin työntekijää jolla kokemusta konttien purusta ja muusta sellaisesta. Juusollahan on, joten laittoi hakemuksen samantien ja muutaman tunnin päästä tuli soitto, että huomenna aamu 7 töihin. Tykkäsivät Juuson muutaman vuoden työkokemuksesta.
Työpaikka on toisella puolella kaupunkia, joten nyt lähdetään selvittämään miten sinne pääsee. Lisäksi täytyy käydä ostamassa turvakengät ja oranssi työpaita.
Toivottavasti huomenna työt menee hyvin ja saa jatkoa samantien.

Eilen tuli Juusolle myös puhelu toisesta työpaikasta johon oli hakenut, mutta olisi tarvinnut olla pysyvä viisumi ja työlupa. Olivat hakemuksen perusteella luulleet, että Juusolla on, vaikkakin siinä selkeästi lukee että ainoastaan working holiday-viisumi. Kaipa hakemus oli sitten niin hyvä. :D
Pyysivät kuitenkin maanantaina menemään ja rekisteröitymään sinnekin.
No, katsotaan miten huomenna menee, jos sieltä tulisikin kunnon työpaikka samantien :)


Muuta asuntoa








Tässä vähän kuvia muualta asunnosta. Asunto on kaksi kerroksinen ja me ollaan ylemmässä kerroksessa. Eilen ja tänään ollaan nähty asukkaita ja kaikki vaikuttavat mukavilta. Uusia naamoja vain niin paljon ettei muista kenenkään nimeä.. Kaipa ne tästä oppii.

Käytiin tänään aamulla lenkillä vanhoissa tutuissa maisemissa. Alkaa taas olemaan olo että ollaanhan me Sydneyssä!


Tänään Australiaan tulee takaisin myös Julia, johon tutustuttiin kun työskenneltiin Tullyn banaanifarmilla. Kiva nähdä tuttujakin täällä. :)
Tuntuu että takaisin tänne Australiaan tulee moni johon viimeeksikin tutustuttiin. On täällä jotakin mihin haluaa palata! :)

Huomenna olisi myös Sydneyssä olevien suomalaisten kokoontuminen, jos ei huomiseksi muuta suunnitelmaa illaksi tule, niin eiköhän me lähdetä kattomaan millainen meininki tällä kertaa siellä on. Kerranhan ollaan aiemmin käyty tälläsessä kokoontumisessa, ei ollu mikää huono reissu ollenkaan. 

tiistai 30. lokakuuta 2012

uudessa kodissa





Tänään aamulla tultiin tänne uudelle asunnolle, uuteen kotiin. Ollaan purettu meidän tavarat ja aletaan asettua tänne nyt seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Huoneeseen ollaan tosi tyytyväisiä, voittaa kyllä hostellielämän taas hetkeksi ainakin.

oma partsi
Kolme edellistä yötä oltiin 10 hengen hostellihuoneessa. Hostelli oli siisti ja huoneessa suht rauhallisia ihmisiä, mutta keittiö oli pieni ja ahdas eikä ruuanteko välineitäkään pahemmin ollut, käytiin siis ulkona syömässä joka päivä.
Eipähän tarvinnut ruokaa tehdä.

Juuso katselee uusia työpaikkoja netistä ja toimistoista päivittäin ja laittelee työhakemuksia tiuhaan tahtiin. Mitään ei ole kuitenkaan ilmaantunut. Onneksi vielä ei ole mikään hätä sen suhteen ja Jenna aloittaa työt maanantaina niin hyvin pärjätään. Kyllä niitä töitä Juusollekin kohta löytyy, ihan varmasti. Ja jos ei niin eiköhän Sydneystä tekemistä löydy muutenkin. :)


tiistai 23. lokakuuta 2012

Ei tässä muuta, kun...

...Jenna pääsi töihin!
5. marraskuuta alkaa työt, eli 2 viikkoa voi vielä ottaa rennosti :) Työ on tehdas työtä, pitkiä päiviä tiedossa siis. Tehtaalla saa itse toivoa onko aamuvuorossa vai iltavuorossa (iltavuoro kestää puoleenyöhön tai yli) ja Jenna laittoi toivomuksen iltavuoroon, 30% parempi palkka samantien. Kelpaa. Kaikki ylityöt ja viikonloput on myös merkattuna että voi tarvittaessa tehdä. Tieto mihin vuoroon pääsee tulee myöhemmin, toivotaan että iltavuoroon pääsee. Aamuvuorokin tosin kelpaa jos iltaan ei pääse.

Juuso on kovasti hakemuksia laitellut ja toivotaan että tärpää! Kyllä jotakin varmasti löytyy.

Nyt on kyllä erittäin helpottunut olo kun toinen meistä pääsi töihin.

Ensiviikon keskiviikkona olisikin sitten Halloween! Meillä on tosin muutto silloin tiistaina, joten saa nähdä onko mitään keskiviikolle sitten tiedossa.. Täällä hostelliin on jo raahattu luurangot sun muut esille...

maanantai 22. lokakuuta 2012

maanantai

Tältä tämä katu missä meidän hostelli on näyttää. Kuvan ottopaikan takanta alkaa ostoskeskukset, joten ollaan melkeinpä ihan keskustassa. Luultavasti pysytään tässä hostellissa niin kauan kunnes päästään muuttamaan uuteen kotiin. Koti on nyt sitten aina siellä missä rinkkakin, ja me tietty. 



 Ei tiietä mikä tää puu on nimeltään, mutta tulee jotenkin syksy mieleen. Sydney on ihana kaupunki siinäkin suhteessa, että ihan keskeltä keskustaa löytyy useampikin pieni ja suurempi puisto, joissa ihmiset lenkkeilee, syö lounasta, pelaa peleja jne. Puistot on myös todella hyvin pidettyjä, eikä ihmiset roskaa niinkun esimerkiksi Suomessa..


Työhakemuksia ollaan laiteltu useampaan paikkaan nyt viikonlopun ja tämänpäivän aikana. Toivotaan että tärppää! Australiassa työhakemukset tehdään niin eritavalla kun Suomessa, pieni paniikki ollut tekemisessä kun ei muista enää miten tehdään, viime kerrasta on kuitenkin noin 2 vuotta aikaa. Miljoonakaupungissa kun ollaan, voi vaan miettiä montako hakijaa on aina samaan paikaan. 

Meillä on yhteen vihkoon kirjoitettuna kaikkea tärkeää ja hyödyllistä matkaa varten ja esimerkiksi nyt työtilanteeseen liittyen yhteystietoja työnhaku paikkoihin ja muuta sellaista. Lauantaina kun oltiin asuntoa katsomassa niin Jenna sitten unohti sen vihon sinne asunnolle. Eilen tosin vasta tajuttiin että siellä sen on pakko olla kun koko huone käännettiin ympäri vihkoa etsiessä. 
Tänään Jenna vihon kävi hakemassa tulevasta asunnosta, jossa oven avasi ehkä meitä muutaman vuoden vanhempi mies, siinä muutaman sanan vaihtoivat. Mies oli erittäin mukavan oloinen, enemmän innolla odotetaan muuttoa, niin vahvasti uskotaan että siellä tullaan viihtymään. Muisteltaisiin että asunnossa asuu meidän lisäksi puolalaisia, ruotsalaisia ja irlantilaisia ainakin. Jokaisella tietenkin omat huoneet, ja pelkkiä pariskuntia. Vuokraemäntä taitaa tietoisesti ottaa erimaalaisia sinne asumaan, kun säännöissäkin tosiaan oli se ettei yleisissä tiloissa saa puhua kuin englantia. Meille tää on kyllä mieleinen sääntö, palautuupa englanti paremmin mieleen ja helpommin sitä tutustuu kun kaikki puhuvat englantia eivätkä ryhmittäydy jos on enemmän oman maalaisia. Aluksi voi olla että tuntuu oudolta keskenäänkin puhua englantia, ennenkun siihen sitten taas tottuu.

Nyt me paneudutaan työnhakuun siihen saakka kun niitä töitä sitten löydetään. Pullo on jo valmiiksi valittu mikä korkataan töiden kunniaksi. :)



Harbour bridgeä näkyy tämän verran meidän tulevalta kotikadulta. Ei paha sijainti ollenkaan. Ottakaa huomioon että tuolla se parhain ilotulitus on uutena vuotena! Ei paha matka vaikka kontata.