keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Byron Bay

Oltiin Byron Bayssa kuusi paivaa. 
Ensimmainen yo oltiin halvimmassa hostellissa mika Byron Baysta loytyi. Koska meilla ei ollut varausta mihinkaan hostelliin lahdettiin vaan kiertelemaan ja kysymaan onko huonetta vapaana. Halvimmassa oli ainoastaan yksi yo vapaana. Omistaja oli pahoillaan ettei ollut enempaa tilaa joten siksi yhdeksi yoksi saatiin kahden hengen huone samalla hinnalla kun sellainen missa on muitakin. Oli mukava :)
Aamulla sitten omistaja tuli kyselemaan puoli 10 aikaan etta millos kirjaudutaan ulos kun seuraavat jo odottelee. Oltiin vahan ihmeissaan kun kymmeneltahan se uloskirjautuminen on. Sanottiin etta kylla nyt ainakin 15 minuuttia menee. 
Parin tunnin paasta selvisi etta jo Byron Bayssa on kello tunnin edella, eli oltiinkin siis puoli 11 huoneessa kun tultiin kyselemaan milloin lahdetaan. 

Loput yot oltiin sitten toisessa hostellissa, joka oli sijainniltaan tosi hyva. Ihan keskustassa ja rannalle 10 minuutin kavely.
Juuso paasi testaamaan surffaustakin ekaa kertaa reissun aikana! Eika kylla varmasti jaa viimeiseksi :)

Yhtena paivana ajateltiin lahtea pienelle kavelylle majakalle, loppujen lopuksi kavelya tuli 2 ja puoli tuntia ja rappusia oli enemman kun liikaa! 
Oli kylla hienot maisemat.

Aika meni Byron Bayssa tosi nopeasti ja oltaisiin kylla voitu jaada pidemmaksikin aikaa! 

Nyt ollaan Port Macquarie-kaupungissa ja huomenna jatketaan alemmas. Ei oikein oo minkaalainen taa kaupunki. Luultavasti mennaan huomenna Sydneyhin asti. Siella sitten ollaan taas sen ainakin reilu viikko.
Juuso paasee vihdoin pelaamaan pesista! On sentaa kantanu puoli vuotta rapylaa rinkassa...

Tanaan myos nahtiin ensimmaiset kengurut matkan aikana! Oli kylla pienta huutoa molemmilta kun ne nahtiin kun oltiin niin hammastyneita :D  Kuvia kenguruista ensikerralla


Byron Bay kirjoitetaan nain

Juuso kuvasi auringonottajia

Kavelyretken alkupaassa olevaa rantaa

Rantaa tamakin. Byron Bayssa on tahan asti parhaimmat rannat mita ollaan nahty taalla.


Etsikaa kuvasta muutama surffari




Tuolla ylhaalla nakyy Australian itaisin kohta minne paasee maata pitkin

Kavelyreittia. Tuolta "metsasta" alkoi tuhannet rappuset ylospain

Tama oli paras kohta bongata delfineja, harmiksi meilta jai nakematta. Ollaan jokapaikassa koitettu niita katsella, mutta kertaakaan ei olla viela nahty, eika valaitakaan :( (valailla tarkotetaan niita elaimia)


Vesi on aika mukavan varista ja erittain kirkasta kaikenlisaksi

Byron Bay:n kuuluisa majakka

Sama majakka eri suunnasta

Taaki taitaa olla samaa majakkaa hienommasta kuvakulmasta vaan

Rantoja on tuolla enemmankin kuin vain yksi, naa kuvat ei ole siis vaan yhdesta samasta rannasta :)

Juuso paasi testaamaan surffaamista, tassa ensimmainen lasku aallon paalla mahallaan

Juusolla on Australia uimahousut etta kaikki varmasti tietaa missa ollaan. Taustalla koira paivanvarjon kanssa nauttimassa kesapaivasta

lauantai 19. helmikuuta 2011

Nimbin

Nimbin...Australian kannabiskaupunki, jossa hippikulttuuri loistaa.
Pieni shokki kayda tassa kaupungissa. Kaveltiin paakatua joka on noin 200 metria pitka(ja ainut katu), niin ainakin kymmenen kysyi halutaanko ostaa ruohoa tai kakkua. Ihmiset kaveli vastaan ihan aineissa, aikuiset maalaili kannabisten kuvia seinille pienet lapset sylissa. 
Nimbinissa kasvatetaan, myydaan seka ostetaan kannabista suht avoimesti. Poliisiasema on talla paakadulla ja vahan epailtiin etta jos sinne sisalle oltaisiin menty olisi nekin olleet ihan aineissa. 
Kaytiin museossa joka oli taynna kannabis kuvia seka museon viimeisessa huoneessa ihmiset veteli vuorotellen bongista sauhuja. 
Kaytiin kaupassa, jonka myyja kavi takahuoneessa vetelemassa sauhuja.
Kaytiin kahvilassa, jossa asiakkaat poltteli kahvipoydilla.
Ihan kiva oli nahda tallainenkin kaupunki, vaikka pieni shokki olikin. 
Ei ollut sellainen paikka etta sinne oltaisiin yoksi uskallettu autoon jaada nukkumaan :D

Tassa kuvia, jotka varmaan kertoo aika paljon Nimbinista :)




Tassa tama paakatu


Nayteikkuna, ei varmasti vaikea kuvitella mita kaupassa myydaan

Billabong tyylisia vaatteita, nimi tosin Bringabong. 

Sisalla museossa

Mona Lisa Nimbinin tyyliin ja kylla museosta tamakin kuva.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Huomisen suunnitelmia

Huomenna lahdetaan ajamaan Nimbiniin. Jennan kummi suositteli kaymaan siella. Tama on kuulema tunnettu poyssyttelijoiden kaupunki :D Mut on kuulema ihan hienot maisematkin, on nakemisen arvoinen paikka.
Katsotaan millainen se on ja jos vaikuttaa hyvalta jaadaan ainakin yhdeksi yoksi.

Nimbinin jalkeen lahdetaan Byron Bay:hin. Siella tarkoitus olla jonkin aikaa ja kayda surffaamassa :)

Taa oli nyt tallanen lyhyt ilmotus, kirjotellaan ja laitellaan kuvia lisaa paremmalla ajalla, mut nyt tiiatte taas missa pain mennaan :)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Surfers Paradise

Nyt ollaan oltu taalla Surfers Paradisessa kuusi paivaa. 
Aika on mennyt tosi nopeesti, taalla on niin paljon tekemista!
Hankittiin vip-liput kolmeen huvipuistoon, naissa saadaan kayda heinakuuhun asti rajoituksetta. Tosin tuskin kaydaan kun taalta lahetaan.
Ekaksi kaytiin Sea World:ssa. Siella oli erilaisia esityksia jarjestetty mm.delfiini showta ja muuta. Oli vahan enemman lapsille suunnattu, eli ihan hyva meille :)
Seuraavaksi mentiin Wet'n'Wild-vesipuistoon. Oli ihan kivasti erilaisia liukumakia yms. lisaksi aurinko paistoi koko paivan, joten kivasti saatiin aurinkoa :)
Viimeiseksi jatettiin Movie World. Siella on huvipuistolaitteita, erilaisia showjuttuja yms. 
Siella kaytiin katsomassa myos 4D elokuva, oli aivan loistava! Vaikka kestoa olikin vain noin 15minuuttia. 
Lisaksi loydettiin ehka maailman paras kummitusjuna, nimittain scooby doo:n Aivan paras! :D
Movie World:ssa oli myos buffetti missa sai syoda 4,5 tunnin aikana niin paljon kun haluaa. Juuso tietysti osallistui siihen ja kunnolla ruokaa saikin :D Valilla kaytiin kiertelemassa, kun ei pystynyt enempaa syomaan. Jenna ei osallistunut tahan ollenkaan.

Nukuttiin kolme yota sairaalan pihalla, tosi hyva parkkipaikka loydettiin, varjonen ja ilmanen! Eika kukaan tullut ikkunoihin koputtelemaan. No se sitten muuttui maksulliseksi, joten se siita hyvasta nukkuma paikasta. Sen jalkeen nukuttiin yksi yo jollakin kadulla missa oli omakotitaloja. Hyvin nukutti, oli rauhallinen paikka, mutta aamulla herattiin kuudelta kun aurinko alkoi paistamaan ja autossa oli tosi tukala olla. 

Tanaan kirjauduttiin sisalle hostelliin tarkoituksena olla yksi yo. No jaadaan ainakin toiseksi yoksi. Meilla on huoneessa jaakaappi, telkkari, parveke, omat suihkut ja kunnon parisanky! Taalla on myos tenniskentta, uima-allas, poreallas, sauna(oikeestaan kylla hoyryhuone) ja rannalle 100m ja ihan keskustassa. Jaadaan siis toiseksi yoksi myos. :)
Meilla on samassa huoneessa kaksi suomalaista tyttoa. Aluksi ne puhui pelkastaan englantia, mutta Juuso huomasi etta katsovat koneelta Ketosta ja Myllyrinnetta, suomalaisia siis. Aluksi meinattiin etta puhutaan rivoja juttuja suomeksi ja leikitaan ettei tiieta et ne on suomalaisia, mut sit ne yllattaen alkokin puhumaan meille suomea. On suomalaiset kyl outoa porukkaa.. :D Ja etta suomi kuullostaa tyhmalta kun alkaa ajattelemaan kun tottunut englantia kuunnella. :D

Tanaan oltiin rannalla uimassa ja hengenvartija sitten huuteli megafonin kautta Juusolle, kun ui vaarassa paikassa. Juuso ei tietenkaan mitaan tajunnut. Hengenvartija huitoi ja viittoi ja huutoi ja Juuso vaan polskuttelee ilosena ilman huolen haivaa. Ei Juuso sitten missaan vaiheessa tajunnut, mut tuli se sielta rantaan tietamatta yhtaan mitaan et kaikki muut rannalla on kyl kuullu ja huomannu ja seurannu Juuson polskuttelua. 

Huomenna mennaan myos rannalle heti aamusta karventamaan loputkin meidan nahoista. Sitten pitaakin paattaa milloin lahdetaan jatkamaan matkaa. 

Tassa kuvia vahan huonossa jarjestyksessa, mut jos haittaa ni ei tarvi kattoo 



Vesipuiston kyltti

Merirosvo esitys Sea World:ssa. Oli hieno. Kaikki jotka olivat tassa esityksessa mukana olivat joitakin voimistelijoita, uima-hyppaajia tms. Esitys koostui erilaisista tempuista ja hypyista. 

Taa pingu oli koko ajan ihan samassa mokotys asennossa. Tassa myos kuva pingviineista kun Mari niita viisi kuukautta sitten pyyteli :)

Hai kala


Movie World:in auto stuntti show.

Juuso syomassa all you can eat puffetissa. Kylla, myos toi litran cola kannu meni pelkastaan Juuson kurkusta alas

Jos ette tiia keta naa on nii havetkaa 

Juuso taas syomassa. Kaikkia jalkkariannoksia ei viitsita edes laittaa tanne esille. Iltapalaksi Juuso veti sitten myohemmin viela pari sampylaa

Surfers Paradise :) Taivas on kyl ihmeen tumma, koska kuvan otto paivana paistoi kylla hyvin aurinko.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Fraser Island

Oltiin kolmen paivan reissulla Fraser Islandilla. Oli kylla tosi hyva reissu. Me yovyttiin mokissa ja samassa huoneessa oli kaksi meidan lisaksi. Meille kuului aamupalat, lounaat ja kunnon buffet illalliset.
Joka paiva lahdettiin 8 aamulla liikenteeseen ja nakemaan erilaisia paikkoja. Viimeisena paivana vahan satoi, mutta ei haitannut. Muuten oli hyvat ilmat, Jenna poltti ihonsa auringossa. Toisena paivana meilta unohtui ladata kameran akku, joten kuvat jaivat silta paivalta vahiin, mika kylla harmitti todella paljon!
Liikuttiin isolla bussilla ympari saarta. Kerran oli lahella etta oltaisiin jaaty hiekkaan kiinni, mutta ei jaaty. Nahtiin kylla kun muut olivat jumittuneet hiekkaan. Jenna paasi istumaan kuskin viereen yhdeksi matkaksi, oli aika erilaiset nakymat siinta kun takanta. Takana myos pompittiin kun perunasakit, oli kyyti sellaista. Matka oli kylla tosi hyva eika yhtaan harmita etta sellainen otettiin.

Fraser Island on maailman suurin hiekkasaari ja Australian neljanneksi suurin saari. Se valittiin vuonna 1992 Unescon maailmanperintokohteeksi. Siella asuu ymparivuotisesti reilu 200 ihmista ja kaikki alkuperaisasukkaat ovat havinneet sielta. Saarella ei ole varsinaisia teita ja siella ei paasekaan liikkumaan kuin nelivetosilla maastureilla. Tietty lautan lahella on asfalttitiet mutta muuten ei. Saarella oli myos poliisilaitos ja nopeusrajoitus oli reiteilla 30 ja 80 rannoilla.

Fraser Island reissun jalkeen yovyttiin yksi yo Hervey Bayssa. Oltiin keretty noin tunti nukkumaan kun herattiin siihen etta ikkunoihin koputeltiin kovaa. Koputus vaan voimistui ja Juuso sitten uskalsi katsoa. Poliisihan se siella. Sanoi etta siina on laitonta yopya ja neuvoi toisen paikan :)

Hervey Baysta lahdettiin Rainbow beachin kautta Sunshine Coastille. Ajettiin Sunshine Coast lapi, oli hienoja maisemia ja ihan siisteja kaupunkeja. Yovyttiin Mooloolaba nimisessa kaupungissa.

Sielta sitten ajettiin Brisbaneen jonne olikin meidan odottama kirje saapunut. Brisbanesta lahdettiin Gold coast:in suuntaan ja nyt ollaan taalla Surfers Paradise:ssa. :) Tasta lisaa ensi blogissa :) Taalla ollaan nyt oltu nelja paivaa ja ollaan ainakin muutama paiva lisaa tai viikko :)

Erittain hyvaa ystavanpaivaa nain paivan etukateen! :) Me juhlistetaan ystavanpaivaa vesipuistossa ja illalla mennaan katsomaan elokuviin Black Swan.

Joku rapu rannalla, varmaan Riku rapu.

Lake McKenzie ja valkoinen hiekka. Hiekka oli ihan valkoista, kuvaan ei saatu tallennettua ihan aitoja vareja. Vesi oli myos ihan lapinakyvaa ja puhdasta kuin saippua

Tallaisella bussilla liikuttiin saarta ympari

Lake McKenzie

Lake McKenzie vielakin

Nama on hienoja puita jos ette huomannu

Kaveltiin myos saaren sademetsissa. Kuvasta nakee miten kirkasta vesi on kun pohja nakyy selvasti ja kaikki mita pohjassa on

Aavikkoa eli paljon hiekkaa

Kaksi aasia

75-Mile highway. Ei ollut ihan niin pitka kuitenkaan kuin nimessa sanotaan. Tama on saaren virallinen highway ja nopeusrajoitus 80. Samalla rannalla on myos lentokoneen laskeutumisalue. 

Mahenon hylky, tosi syvalla hiekassa

The Pinnacles, varillista hiekkaa. 

Indian Head:in huippua. Saarella on kaksi paikkaa joissa on muutakin kuin hiekkaa, tama on toinen

Ne kaksi samaa aasia Indian Headin huipulla

Samat aasit tassakin kuvassa ja saman paikan huipulla

The Champagne Pools, luonnon oma poreallas.

Juuso nauttimassa poreista

Maisemaa

Tassa mokissa nukuttiin kaksi yota

Saaren tieta

Tieta tamakin

Lake Wabby aavikon paassa. Tanne tehtiin reilun viiden kilometrin kavely. Tosi hienoa vetta.

Lake Wabby on Frasers Islandin syvin jarvi, syvimmassa kohdassa 70metria, ei kylla uskoisi, koska jarven ui nopeasti ympari ja rantaa oli myos hyvin. 

Tallaisella porukalla kierrettiin. Oltiin jalleen ainoat suomalaiset. Mukana oli englantilaisia,korealaisia,norjalaisia,sveitsilaisia,hollantilaisia, puolalainen ja paikallisia pari.